RUNOT YHDELLE VÄRILLE

 

PUNAINEN

Minä olen sinun veresi
sinun veresi
veresi
sinun ihosi
suonet, solukudoksesi
räiskyvänpurppurat happipumppusi.

Olen kuninkaanpunainen suusi
joka puhuu monilla kielillä
tahdon kieltä
raivon kieltä
intohimon tulisen savista kieltä.

Minä laulan flamencoa
julmanpunaista soleáa
saetaa
halkinauravaa buleríasta.

Liikun villisti liekinkielevillä tanssikengillä
– koputussarjat syttyvät
jyskivät kuin noiduttu sydämesi.

Kuin rummut.
Rummut syntymälle
ja lihalle
sinooperiselle alkuäidille.

 

VIOLETTI

Hän on runoilijan unelma
ja sairastaa
menetettyä
kulunutta
ajan kauheutta.

Tuntee päiväkirjat
kasviot
diakoneen valot, varjon
mustaan pintaan asetellut muistokanervat
laventelikannet
tangon tahtiin askeltavan tytön orvokit.

Hän on ollako vai eikö olla.
Haamu.
Tuskaisuus.
Ja soittorasian herättämä, kielletty rakkaus.
Teatterin kuiskaaja.

VIHREÄ

Minä olen viidakkodynamo
sademetsäinen voimakone
kaikkialle soljuva
kaikkialla kulkeva
sateensoiva lahja
metsän kuoriaisaarre
happi
kasvu

etkö vieläkään ymmärrä:
ilman tammisen tiukkuvaa tuoreuttani
metisen multaista makeuttani
valoisan vehreää villiyttäni

ei yksikään voisi elää.

ORANSSI

Tämä on oikea onnenpotku, oivaltavan kallisarvoinen resepti:

Laitetaan
1 appelsiinivaras
3 paunaa porkkanahyveitä
1 kypsäksiluettu aprikoosisatu
5 tynnyrillistä tyrnitypyköitä
2 omapäistä, oranssia onnipaprikaa

yhden iltaruskon mehu

persikan pehmeys.

Sekoita ja nauti – tervehdyttävän täyteläisenä, hedelmäisen hilpeänä!

 

 

VASTAVÄRIEN YHTEISSOINTI

 

VIOLETTI JA KELTAINEN

Ylös ja alas
sateenraskasta liikettä
horisontinkeveää melankoliaa.
Höyryää korkealla
laajenee kylmyydeksi
aineettomaksi aamulauluksi kadmiumiin.
Kutistuu, kipristyy, kiteytyy
kirpeäksi, virtaavaksi kiveksi.

Sen toinen silmä kohti tulevaa
sitruunasilmä
luostari
Himalajan-silmä.
Toinen on menneisyyssilmä
ametistisilmä
kostea kaipauksesta joka hetki.

Silti ei pysähdy koskaan
loihtii sinut, unelmoi
kunnes jokaiseen kimppusi iirikseen
syttyy pieni valo.

ORANSSI JA SININEN

– Ratiriti ralla
ja nyt mennään!
Äiti jo ovensuussa
isä suksivoidetta kämmenissään.

Tämä on kyllä upea päivä:
tykyttävä aurinko
kuin pyhä suu, sykemittari
ja sykkivän karkaavat lumihanget
liiketunnistimeen.

– Pysy tahdissa tai uppoat,
ole ahkera ja kunnolla.
Minäkin vähän puuroutuu taukopaikalla
ja mehua saa, polttavaa.
On niin tehokkaasti kylmä
ja kuuma samaan aikaan.

 

 

VIHREÄ JA PUNAINEN

Hän höpöttää hirmuisesti, ei hiiskahdakaan.
On ristiriitainen, kiihkeä luonne
ruusutarhan eksentrikko.
Sulkee ovet ja paukauttaa auki jälleen
pamauttaa kysymyksen
johon et osaa vastata.

 

 

VÄRIMAAILMOJA

 

PEITTO

Elämänmustaa
haudanharmaata
verenruskeaa
talvenvihreää
kesänkalpeaa
emonpunaista.
Kiinnitän kieleni lehmuksen kaarnaan
ja kumarran kuoriaisidolia.
Pää nousee puusta ja katoaa
sylki jäätyy aurinkopuroon
viime vuotinen, hylätty kotilo
näyttää kuivalta iholta
korvankoveralta.

Peura on lähellä
puhun sille eläinten tummaa, kahisevaa kieltä.
Minun on maattava kylmässä
kunnes olen taas oikea ihminen.
Luulen luupiikkejä, puusormen tynkiä
vannon valosavessa varjoni.
Lehden pinnalla soi syvenevä kartta.

Ja vaikka mylvisin kotipihallani
kukaan ei tuntisi minua.
Olen kevään nokkaa nopeampi
talven salvaa kirkkaampi
kortettakin korkeampi
pajutuulta tilavampi.

 

KALLIOMAALAUS

Kolme tuoppia kolmatta linjaa
viisi askelta viidettä alas.

Mutta kundin tuopeissa
onkin karpalomehua ja
kahvikupissa kurlaa kirjastotalo.
Sieltä näkyy koko Kallio,
kun frendi kurkistat siihen mugiin.

Lokkien kopina jugendtalon portaikossa
ja hiljainen poika taivaalla Tokoin-rannan yllä.

Maalaan stadin katuja mageesti.
Katson kamerasilmilläni sisälle vaikutelmiin
kotipubien sielunelämään.
Tunnen työväenlauluja mylvivät katukivet:

-Se on kato jäbä punasta graniittia.

Hobbaan spåraan ja ajan spurgujen kanssa linnunradalle: -Mo!

KUILU

Hiljaisuuden hissi
metamorfoosit voimavirtaa.
Olla mykkä ja nukkua syvyydessä
pienen hevosen päällä.
Vain sen hengitys
oma ahtauteni
odottaa aamunkoittoa
nousua ylöspäin.

Taas se muuttuu:
viiltävän siniseksi
kohoavasta päästä puhkeavat sarvet kirkkainta luuta
aukeaa perhoseksi
kauriiksi, ratsuksi, ultramariiniksi
kameliksi, oppaaksi kaukaisuuden lähelle
nyt ottaa käärmeen hahmon, luo nahkansa
ja syntyy peuraketuksi, lentää hurjasti kohti valoa
riuhtoo noitakorentona pimeyden seittejä.

Huohottaen

sihisee
livertää
mylvii:

Vielä me heräämme päivään!

TAVARA-ASEMALLE SAADAAN KULJETUS

Tavara-asemalle saadaan kuljetus.
Saapuu mustapukuinen hahmo
valkoinen kiskoilla huutaja
ääni kuljettaa junaa.

Lastia saadaan:
Saadaan pölyisiä tulenlieskoja ja vanhaa magmaa.
Puretaan ullakkohuoneen suukraaterista liuenneta mineraaleja
ja alkemistin soivia kultaharkkoja.
Otetaan vielä – antiikkikauppiaan akvarellivärien hiillos
sekä unssi leiskuvia kissoja.

Huutaja viheltää jälleen kolme kertaa
ja taas juna syöksyy yöhön
tyhjä ruumis kohti tulivuorta.

Copyrighted Image